Anttilanmäelle asumaan

Anttilanmäki on vanhinta säilynyttä Lahtea, puutaloalue aivan Lahden keskustan tuntumassa, matkakeskuksen vieressä. Alue on syntynyt Lahden esikaupunkiasutuksena ilman kaavaa 1900-luvun alkupuolella. Siksi alueesta onkin tullut erilainen ja persoonallinen. 

Hiljaiset sokkeloiset kadut, monimuotoiset päärakennukset, pienet ulkorakennukset ja vehreä kasvillisuus viehättävät. Parasta alueella on rauhallisuus ja palveluiden läheisyys. Maanläheinen asuminen kulttuurihistoriallisessa ympäristössä lähellä oikean kaupungin palveluja on harvinainen etu. Suomen kotiseutuliitto on valinnut alueen vuonna 2008 vuoden kaupunginosaksi. Vuonna 2020 Anttilanmäki valittiin Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi. 

Nykyisin Anttilanmäellä on voimassa suojelukaava, joka takaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan säilymisen. Alueen väestö on nuortumassa. Vanhojen rakennusten kunnossapito vaatii työtä. Vanhoihin taloihin hakeutuu asukkaita, jotka ovat valmiit säilyttämään alueelle ominaiset piirteet.

Alue on kävelymatkan päässä torilta ja keskustan palveluista. Anttilanmäen 1910 perustetussa koulussa toimii nykyisin Svenska Gården, ruotsinkielinen koulu ja päiväkoti. Kaupalliset palvelut ovat erinomaiset. Lähistöllä on pieniä lähikauppoja ja Launeen marketit ovat kävelymatkan päässä.

Kävelyetäisyydeltä alkaa Renkomäkeen ulottuvat ulkoilumaasto ja latuverkosto. Kittelän puistossa on pienten lasten latu. Mäellä jäädytetään talvisin luistelujää. Lähellä on uimahalli ja harjoitusjäähalli, jossa on yleisöluisteluvuoroja. Launeen leikkipuisto, skeittialue, rullaluistelurata ja pienoisgolfkeskus ovat myös lähellä.

1/11

Liikenneyhteydet ovat parhaat mahdolliset.  Matkakeskukselta pääsee pääsee Helsinkiin junilla ja busseilla pitkin päivää puolen tunnin välein.  Lentokentälle on suorat bussiyhteydet.  Junamatka Helsinkiin kestää junalla alle tunnin, kaksi ja puoli tuntia Pietariin.

Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys vaalii alueen miljöö- ja kulttuuriarvoja sekä pitää yllä alueen perinteistä henkeä. Perinteiset juhlat ja talkoot sekä tutustumismatkat luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta kaikkien asukkaiden kesken. Yhdistyksellä on kotisivut www.anttilanmaki.fi  ja facebook-ryhmä.
 

ALUEEN PÄÄASIALLINEN ASUNTOTYYPPI

Asukasyhdistyksen alueella asuu noin tuhat asukasta. Alueella on erikokoisia rakennuksia. Valtaosa asunnoista on pientaloissa, jonkin verran on rivitaloja ja pienkerrostaloja. Uutta asutusta suunnitellaan väistyvän teollisuuden tilalle. Uusia kerrostaloja on valmistunut radan varteen.
 

ALUETTA PALVELEVAT KOULUT

Anttilanmäen koulussa toimii nykyisin Sevnska Gården, ruotsinkielinen alakoulu ja päiväkoti. Alueella toimii myös Asemantaustan päiväkoti. Lotilan alakoulu ja Tiirismaan yläkoulu ovat kävelymatkan päässä. 
 

ASUKKAIDEN AJATUKSIA ALUEESTAAN

  1. Alue on oikea lintukoto. Lasten ja vanhuksien on turvallista liikkua alueella kun kadut ovat kapeat ja liikenne vähäistä. Alueella kokeillaan pihakatu-liikennemerkkiä ja käytäntöä mahdollisesti laajennetaan alueella. Autoakaan ei välttämättä tarvitse. Idyllinen ympäristö on kiinnostanut muutamia vapaa-ajan asujiakin. Hyvät liikenneyhteydet mahdollistavat myös työssäkäynnin Helsingissä ja radanvarren työpaikoissa.

  2. Lahti on ensimmäinen oikea kaupunki Helsingistä pohjoiseen. Täältä lapsiperheet saavat tilavan asunnon Helsingin keskustayksiön hinnalla ja palvelut ovat lähellä. Työpaikkatarjonta radanvarressa kasvaa, joten Anttilanmäki on turvallinen ja hyvien mahdollisuuksien valinta. Junamatka on niin mukava että tuntuu kuin olisi 10 minuutissa Kolmen sepän patsaalla, kun matkalla on omaa aikaa rentoutua.

  3. Omakotialue melkein kaupungin sydämessä, kalliolla tai kukkulalla, miten vain haluatte. Talot ovat sijoittuneet sikin sokin ja eri korkeusasteille mikä tekee asuinalueestamme todella erikoisen, vanhoine ja uusine taloineen.


Etäisyydet ja palvelut eivät tästä juurikaan parane, astui mihin vain, aina on ihana ja rentouttava ympäristö horisontteineen silmien edessä. Tämä on jotain useiden ihmisten tavoittelemaa unelmaa, aivan kuin saduissa tai toiveissa vaeltaisi.

Paikkana Anttilanmäki on vertaistaan vailla, kävellen pääsee matkakeskukseen muutamassa minuutissa, vaikka matkustaisi kauaskin ulkomaille, niin yhteydet pelaa, niin Helsinkiin kuin lentoasemalle aivan käden käänteessä. Tämä on ns. lintukoto meille asukkaille.